Lääkärikeskus ITE Leikkaussali Ortopedia- ja traumatologia

Artikkelit

Suonikohjusairaus ja sen hoito

Pintalaskimoiden vajaatoiminta

Suonikohjut ovat yksi ja yleisin merkki pintalaskimoiden vajaatoiminnasta. Vajaatoiminnan perussyynä on lähes aina painovoiman aiheuttama takaisinvirtaus vioittuneessa laskimossa. Pintalaskimoläpät alkavat tuntemattomasta syystä vuotaa.  Harvinaisempi syy on sairastetun syvän laskimoveritulpan aiheuttama ns posttromboottinen syndrooma.

Tauti alkaa pintalaskimoista, koska niillä on pieni ulkoinen tuki. Ylivoimaisesti yleisin sairastuva laskimo on vena saphena magna, joka kulkee sisäkehräksen etupuolelta alaraajan sisäsyrjää pitkin nivustaipeeseen.

Pintalaskimovajaatoiminnan esiintyvyys länsimaisessa aikuisväestössä on 30-40 %. Noin viidenneksellä laskimovajaatoiminta on aiheuttanut ihomuutoksia tai säärihaavan. Naisilla kohjumuutokset ovat yleisempiä, ihomuutoksiin johtanutta vajaatoimintaa esiintyy kuitenkin yhtä paljon miehillä ja naisilla. Pintalaskimovajaatoiminnalle altistavat ikä, perinnöllisyys ja toistuvat synnytykset.

Laskimovajaatoiminnan tavallinen löydös on suonikohju. Toisaalta vajaatoiminta voi edetä säärihaavaksi asti ilman näkyviä suonikohjumuutoksia. Vaikea vajaatoiminta aiheuttaa kohjujen lisäksi säären alueen ihomuutoksia, jotka ennakoivat säärihaavaa. Tärkeimmät oireet ovat kutina, painon ja kiristyksen tunne sekä särky. Laskimovajaatoiminta voi olla myös täysin oireeton.

Tromboflebiitti eli pintalaskimon tukkotulehdus on seurausta laskimoseinämän tulehduksellisesta muutoksesta.  Alaraajaan ilmaantuu tuntien sisällä kipu, ihon alla tuntuu arka punoittava ja kuumottava matomainen juoste, joka seuraa laskimon kulkua. Tromboflebiitti tulisi arvioida ja tarvittaessa leikata päivystyksellisesti.

Alaraajojen laskimoiden vajaatoiminnan yhtenä kulmakivenä on kompressio- eli puristushoito. Tämä toteutetaan yksilöllisesti mitattujen lääkinnällisten hoitosukkien avulla. Kompressiohoidolla pyritään oireiden vähentämiseen ja vajaatoiminnasta johtuvien kudosmuutosten, erityisesti säärihaavan synnyn estämiseen. Saatavilla on useiden eri valmistajien hoitosukkia, joille on olemassa oma määräyslomakkeensa. Hoitava lääkäri antaa kirjallisen ohjeen sukan ominaisuuksista ja käytöstä.

Kirurgialla on keskeinen asema pintalaskimovajaatoiminnan hoidossa. Ehdottoman aiheellinen leikkaushoito on, jos alaraajoissa on ihomuutoksia. Lievemmässä taudissa arvio tehdään yksilöllisesti. Ennen leikkausta laskimot tutkitaan ultraääntä apuna käyttäen. Leikkausmenetelmä valitaan vallitsevan vian mukaan, yleensä vioittunut ja vajaatoimintainen pintalaskimo ja sen sivuhaarat poistetaan. Leikkaus kestää noin ½-2 tuntia. Nivus- tai/ja polvitaipeeseen tehdään poikittaiset  3-4 cm ihoavaukset ja muualle alaraajaan pieniä ihoavauksia, joiden kautta kohjuja vedetään pois. Leikkauksen jälkeen kotiin pääsee yleensä muutaman tunnin kuluttua, edellyttäen, että siellä on toinen aikuinen. Leikkauksen jälkeen alaraajassa on noin 3-4 viikon ajan mustelmia. Pieneltä alueelta nilkassa voi ihotunto huonontua, tästä ei juuri koskaan ole mitään haittaa. Leikkauksen jälkeen tulee hoitosukkia käyttää vielä kaksi kuukautta. Sairausloman pituus on leikkauksen laajuudesta riippuen 2-4 viikkoa.


Johanna Turtiainen, verisuonikirurgi

Takaisin